keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Terveisiä hallituksen ensimmäisestä kokouksesta!

Hallitus on järjestäytynyt ja uudet pestit näet Hallitus-sivulta.

Taito-viikkoa vietetään viikolla 16 eli 13.-19.4. , teemana on vuoleminen.

Hallitus suunnitteli kevään ohjelmaa, tulossa mm. yritysvierailu, ylimääräinen yhdistyksen kokous sääntömuutokseen vahvistamiseksi, arviointi- ja dokumentointikoulutus, HOAY:n opiskelijatapahtuma. Seuraa blogia ja facebookia.


torstai 9. tammikuuta 2020

Hyvää alkanutta vuotta 2020!

nämä olivat toinen kerta kymmenen vuoden välein tapahtuva ponnistus. Taloudellisesti näyttää siltä, Vuosikokouksessa valittiin uusia hallituksen jäseniä. Keväällä 2020 Helsingin seudun tekstiiliopettajat ry:n hallituksessa uusina aloittavat Mirva Alm, Elina Määttänen ja Tiia Ojamaa. Hallituksen jättää Sari Siekkinen-Vappula ja Marjo Malinen.

Puheenjohtajana aloittaa Liisa Vuolas ja nykyisen hallituksen jäsenistä pestit jatkuvat Ulla Oikarisella, Elina Kaverma-Soukolla, Ilona Parviaisella, Katriina Sarparannalla ja Hanna Lempiäisellä.  

Uusi hallitus ei ole vielä kokoontunut eikä tehtäviä ole vielä jaettu, joten blogin hallitussivu ei ole vielä ajan tasalla.

Helmikuussa järjestämme kirjansidontakoulutuksen Käpylän peruskoululla lauantaina 8.2.2020 Opettajana toimii Synnove Dickhoff. Kurssimaksu 10 euroa kerätään käteisellä tai mobile pay -maksulla kurssin alkaessa paikan päällä. Kurssi kestää kello 10.00-16.00 ja materiaalimaksu sekä välipala kuuluvat tuohon kympin kurssimaksuun. Ilmoittautumiset sähköpostilla elina.kaverma-soukko@edu.hel.fi. Kurssille mahtuu ensimmäiset 20 ilmoittautunutta.

Mukavaa uutta lukukautta ja vuoden alkua! kettä jäimme muutaman tuhannen euroa plussalle tapahtuman järjestämisestä.

Keväällä 2020 Helsingin seudun tekstiiliopettajat ry:n hallituksessa uusina aloittavat Mirva Alm, Elina Määttänen ja Tiia Ojamaa. 

Puheenjohtajana aloittaa Liisa Vuolas ja nykyisen hallituksen jäsenistä pestit jatkuvat Ulla Oikarisella, Elina Kaverma-Soukolla, Ilona Parviaisella, Katriina Sarparannalla ja Hanna Lempiäisellä.  

Helmikuussa järjestämme kirjansidontakoulutuksen Käpylän peruskoululla lauantaina 8.2.2020 Opettajana toimii Synnove Dickhoff. Kurssimaksu 10 euroa kerätään käteisellä tai mobile pay -maksulla kurssin alkaessa paikan päällä. Kurssi kestää kello 10.00-16.00 ja materiaalimaksu sekä välipala kuuluvat tuohon kympin kurssimaksuun. Ilmoittautumiset sähköpostilla elina.kaverma-soukko@edu.hel.fi. Kurssille mahtuu ensimmäiset 20 ilmoittautunutta.

Lämpimin terveisin,
Hanna, pj