Syyskokous pidettiin viime viikolla Tammiston Eurokankaassa.
Paikan päällä meille esitteli Eurokankaan toimintaa ja tiloja kehitysjohtaja Päivi Grönqvist, myymäläpäällikkö Marja Kaskamaa-Laine ja
ompelimon esimies Pia Hell-Salmela.
Eurokankaan valikoimissa on yli satatuhatta erilaista
kangasta. Myymälöissä on kangaspakkojen, -rullien ja palakankaiden lisäksi
tilauskankaiden kokoelmat. Mielenkiintoista oli, että n. kolmannes liikevaihdosta tulee
palveluista. Kaikissa myymälöissä onkin ompelija, sekä lisäksi yritys
työllistää ompelijoita alihankkijoina. Tammiston myymälän yhteydessä on iso
ompelimo, jossa tehdään ns. haastavimmat ompelutyöt, kuten drapeeraukset ja
holvikaaret, sekä koulutetaan henkilökuntaa ja alihankkijoita. Laadunvalvonta
on tarkkaa. Ompelimossa on vuosittain myös useita työssäoppijoita sekä
myymälöissä TET-jaksolaisia.
Eurokangas kehittyy ja uudistuu jatkuvasti. Asiakkaat
esimerkiksi nykyään toivovat yritykseltä aloittelijoiden ompelukursseja sekä
kursseja erilaisilla teemoilla, kuten mekkokursseja. Eurokangas on aktiivisesti
mukana sosiaalisessa mediassa, mm. Instagram, Pinterest ja Youtube. Youtubesta
löytyykin yrityksen opetus- ja vinkkivideoita.
Eurokankaalla on käsityönopettajille suunniteltu tilauskansio,
josta löydät helposti erilaiset peruskankaat ja – materiaalit. Sen lisäksi
tilattavissa on tietysti myös kaikki muutkin myymälöistä löytyvät kankaat ja
tarvikkeet. Eurokangas avaa pian uuden nettikaupan, joka helpottaa ja laajentaa
kangasvalikoiman tutkimista ja tilausta.
Syyskokouksessa valittiin seuraavan vuoden hallitus ja käsiteltiin sääntömuutosta yhden varsinaises vuosikokouksen malliin siirtymisestä. Lisäksi nautittiin Eurokankaan tarjoamat kahvit ja makeat.
Muistattehan, että tekstiiliopettajat saavat Eurokankaasta
10% esittämällä jäsenmaksukuitin tai Tekstiiliopettajaliiton jäsensivuilta
tulostetun jäsenkortin.