I CARE- heijastan hyvää- projekti huipentui lauantaina 14.9 tapahtumaan
Kansalaistorilla. Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen, Marttaliiton,
Taito Helskyn, Taito Uusimaan ja Helsingin seudun tekstiiliopettajien edustajat
levittäytyivät tapahtumaan kokoamaan heijastajista I CARE- installaatiota ja
pitämään työpajaa. Jokainen ohikulkija sai valmistaa heijastajan
sekä itselleen että installaatioon. Tapahtuman jälkeen heijastajat jaettiin kaikille
halukkaille ohikulkijoille.
Tapahtumassa esiintyi erilaisia artisteja, kuten Hugo, Hulda ja Flowboysfam. Tapahtuman suojelija kansanedustaja Jani
Toivola kävi puhumassa ja tekemässä oman heijastajan. Haastatteluissa kuultiin päivän
aikana myös omakohtaisia kokemuksia kiusaamisesta ja siitä selviämisestä.
Heijastajapaja houkutteli
paikalle yli 80 tekijää lapsista aikuisiin. Heijastajat saivat aikaan välitöntä
ihastusta ja lasten ja nuorten kiusaamisen vastaisia vinkkejä kehuttiin
kekseliäiksi. Aihe nostatti myös hyviä keskusteluja tapahtumassa vierailleiden
kesken.
Media osoitti
kiinnostusta ja tapahtuma pääsi Yle:n Radio Suomen uutislähetykseen, jossa puhuttiin käsitöiden ja kiusaamisen vastaisen teeman yhdistämisestä.
Projektiin kuului
myös ryhmä- ja yksilökilpailut heijastajien tekijöille. I CARE- tapahtuman Facebook-sivustolla
eniten tykkäyksiä saaneet heijastajat saavat palkinnoksi joko Marttojen
kokkauskurssin, tapahtumapäivän Nuorisoasiainkeskuksella tai Taito ry:llä.
Yksilökilpailussa jaetaan uniikkia katutaidetta.
Onnea voittajille!
Kuvia kaikista töistä voit katsoa täältä.
RYHMÄKILPAILU:
3. SIJA
Tekijä: Kruununhaan yläaste, 7 lk D/G (pe)
Vinkki: Muista, että kiusatulle jää ikuiset arvet
kiusaamisesta!
15 ääntä
2. SIJA
Tekijä: Haagan peruskoulun 7AB,
tekstiilikäsityönryhmä
24 ääntä
VOITTAJA
Tekijä: Haagan peruskoulun 7CD, tekstiilikäsityön
ryhmä
26 ääntä
YKSILÖKILPAILU
3. SIJA
Tekijä: Elli, Kruununhaan yläaste
Vinkki: Puolusta kiusattua!
17 ÄÄNTÄ
2. SIJA
Tekijä: Lilith, Kruununhaan yläaste
Vinkki: Ole oma itsesi, äläkä pelkää mitä muut
ajattelevat.
19 ÄÄNTÄ
VOITTAJA
Tekijä: Ruut, Haagan peruskoulu
Vinkki: Pienet teot merkitsevät. Tervehdi ja
hymyile myös puolitutuille.
48 ÄÄNTÄ
Suuri kiitos kaikille yhteistyötahoille ja erityisesti teille
kaikille, jotka ryhmienne kanssa taiteilitte heijastajia! Toivottavasti
kiusaamisen vastaiset ajatukset lähtevät käyttäjän mukana maailmalle ja
heijastavat hyvää.